Ravintolaelämä on palannut arkeen enemmän ja vähemmän täysillä. Tampereen keskustassa kävellessä huomaa ravintoloiden täyttyvän ihmisistä usein paremmin kuin pandemiaa ennenkin. Samoin huomaan kalenterini täyttyvän kaikenlaisista kutsuista kuin silloin ennen.
Kutsu Kangasalle poikkesi kuitenkin mistään aiemmasta. Sivumaun seuraaja oli tekemässä restonomiopintojen opinnäytetyötä ravintolamarkkinoinnista ja kysyi, voisinko auttaa käymällä Kangasalalle kesällä avatussa italialaisravintolassa, Trattoria Pazzissa, ja tehdä siitä ne vastaavat postaukset somekanaviin ja blogiin kuten yleensäkin. Siitä saisi sitten esimerkkilukuja vaikuttajamarkkinoinnin taholta. Olin kuullut Pazzista pelkkää hyvää, joten lähdin ilman muuta mukaan. Mitäpä sitä ei “tieteen nimeen” tekisi? Kuten illallistamisen hyvässä italialaisraflassa.
Trattoria Pazzi avattin juhannuksen alla 2021 kolmen kangasalaisen yrittäjän vetämänä. Suosio oli välitön. Sijainti on kaupungin ytimessä. Positiointi on mainio ranskalaiseen keittiöön enemmän kumartavan ja vähän fiinimmän Paakarin sekä enemmän koko kansan ravintolan, Pepperin, välissä. Näiden lisäksi varmasti monien potema Italia-kaipuu paaluttivat välittömän aseman kesäkaupungin sydämeen.
Italian kesä keskellä lumimyrskyä
Päivällinen sattui huhtikuun kaoottiseen takatalvipäivään, joka kuorrutti keväänodotuksen reilulla 30 cm:llä lunta. Talvimyrskyn myötä Pazzi oli tiistai-iltana liki tyhjä. Olen kuullut monen sanovan, että paikka on aina täynnä ohi kulkiessa. Suosiota kiitteli myös Pazzin henkilökunta.
Pazzin ruokalista saa veden kielelle. Se on sopivan klassinen italialainen omalla twistillä vauhditettuna. Niitä listoja, joista voisi valita annoksen summamutikassa, jos vain luottaa keittiön tasoon. Ja kun mukana on Carbonaran ja herkkutattirisoton kaltaisia omia suosikkejani, uskon myös keittiöväen luottavan itseensä.
Lumesta viis, kohti Italian kesää! Kangasalle ja Pazzin viereen pääsee todella näppärästi bussilla Tampereen keskustasta, mutta aikataulujen puitteissa oli ollut pakko tulla autolla. Siispä alkuun lasilliset holitonta, mutta rapsakan hedelmäistä, chileläistä Sinzero Sparkling -skumppaa.
Primi
Kuohuvan kylkeen lisää Italian lämpöisiä viboja ja Bruschetta al Pomodoro eli paahdettuja valkosipulileipiä, basilika-kirsikkatomaattisalsaa ja marinoitua punasipulia. Lähtökohtaisesti vältän tuoreita tomaatteja talviaikaan niiden hiekkaisen mauttomuuden takia, mutta basilikalla höystetty kirsikkatomaattisalsa oli juuri niin mehevä kuin toivoin. Bruschetta-annos paljasti kerralla Pazzin meiningin. Asiat pidetään sopivan simppeleinä ja ne vähät ainesosat tehdään hyvin. Yliyrittäminen on suomalaisten italialaishenkisten ravintoloiden helmasynti. Suomi-italomaininkiin kuuluu myös annosten visuaalinen liikastailaus, josta en muista yhtäkään poikkeusta. Italiassa ruoka kun on esteettisesti varsin korutonta ja kaikki paukut laitetaan makuun. Vaikka kulttuuri ja ymmärrys on meilläkin edennyt, ymmärrän, että annoksiin laitetaan aina ylimääräisiä härpäkkeitä. Se on jees, kun se ydin, eli maku on kunnossa ja bruschettassa oli. Ehkäpä kyljessä nautittu Aperol Spritz olisi heittänyt mielen vahvemmin Italian piazzoille, mutta siihen ei nyt logistisista syistä ollut mahdollisuuksia.
Vaimolle primiksi Zuppa Di Carciofi eli kermaista maa-artisokkakeittoa, paahdettua cashewpähkinää ja saaristolaisleipää. Samettinen keitto oli maukasta, mutta jotenkin maa-artisokka ei noussut esiin totutulla tavallaan. Sillä ei sinänsä väliä, koska maku oli hyvä ja ulkona pyryttävään säähän mainiosti sovitettu. Cashew antoi sävyä ja rakennetta.
Secondi
Secondiksi eli pääruoaksi valitsin suositellun ja sillä silmällä muutenkin katsomani Agnellon eli ylikypsää karitsan entrecôtea, balsamico-timjamikastiketta ja tattirisottoa. Hätkähdin lihan määrää, mutta lähdin taistoon. Tyylikkään tumma makumaailma komppasi lihan, kastikkeen ja risoton välillä mallikkaasti. Liha oli hauduteltu mehevän hajoavaksi ja risotossa hyvä al dente -kypsyys. Pyöreää voimaa juuri sopivasti. Ymmärrän, että ylikypsän lihan, tumman kastikkeen ja tattirisoton ruskean 50 sävyä eivät näytä visuaalisesti ruokaympyrän väriloistolta, mutta kenties juuri väriksi mukaan laitetut porkkanat ja parsakaalit enemmän sotkivat makukomboa kuin toivat siihen toimivia sävyjä. Hyviä toki pelkästään. Menee sen edellä mainitun suomalaisen extrakoristelun piikkiin. Mutta kaikki, minkä kuului olla kunnossa, oli. Eikä tämän annoksen jälkeen tarvitse poistua pöydästä nälkäisenä, jos se on olennainen arvo.
Juomaksi suositeltu Dueron alueen Fuentespina Roble 7 Meses 2018 tarjoili hyggemäistä pyöreyttä ja mausteisuutta ja vaikka vaniljaisuudesta en liiemmin punkuissa pidäkään, toimi nekin nyanssit annoksen kanssa hyvin.
Vaimon Risotto al Salmone eli sitruunainen kylmäsavulohirisotto, rucolalla ja parmesaanilla oli myös runsas ja helposti yhdeksi päivälliseksi riittävä. Lohta oli paitsi risoton seassa, myös runsaasti päällä. Maku ja riisin kypsyys olivat kohdillaan. Parmesaanin lisäämisestä kalan seuraan voidaan aina taistella, mutta kylmäsavustetun lohen kanssa se syvensi makukokemusta.
Pirtsakaksi vastapariksi portugalilainen Terras d’Ave Vinho Verde D.O.C. Raikkaiden happojen kera viini toimi hyvänä vaihteluna aina niin helposti valitun Rieslingin korvaajaksi.
Dolci
Jälkiruoalle ei olisi ollut oikein tilaa, mutta tutkimuksen eteen piti vielä vähän uhrautua. Vadelmilla ja jogurtilla maustettu pannacotta tuoreilla marjoilla oli sopivan raikastava ja puolikepeä lopetus kimppaan syötynä. Yleensä pannacottan höysteet tulevat vanukkaan päälle, mutta hienosti hoitui myös massaan sekoitettuna.
Trattoria Pazzi on tavallaan yksi suomalainen italialaishenkinen ravintola joukon jatkeeksi. Sieltä saa kaikkea kaikille. Pastaa, pizzaa, risottoa, antipastoja, salaatteja, pihviä ja kalaa. Mutta olennaisen eron puolivillaisiin ketjulta ja tukulta maistuviin paikkoihin tekee se tärkein eli ruoan maku ja laatu. Perusosaaminen on kunnossa ja ruoka on tehty huolella. Kypsyydet ja maku ovat kohdillaan. Kun osataan tarpeeksi, voidaan asiat tehdä siihen luottaen.
Trattoria Pazzi
Urheilutie 2-4
36200 Kangasala
Illallispalveluarvostelu: Chef Santeri Vuosara ja Ida Ritari